Ajelin eilen Erkin kanssa kahdestaan Seinäjoelle KV-näyttelyyn. Emmin lähtöä pitkään, koska Erki on vielä huonossa karvassa. Kivasti meillä silti meni ERI VAK3, ruotsalainen kasvattajatuomari selvästi tykkäsi keltaisista. Enkä sitä ihmettele, kun kaikki hänen kasvattamat koirat, joiden kuvan löysin, olivat keltaisia.

Vapaa suomennos arvostelusta, tuomari Jan-Erik Ek
"Miellyttävä hyvälinjainen valiouros. Hyvä päänprofiili. Kuiva, kaunis kaula. Hyvät jalat. Hieman litteät tassut. Toivoisin enemmän eturintaa ja voimakkaampia etukulmauksia. Erinomainen karvanlaatu. Leveä reisi. Liikkuu iloisesti."

Samaan aikaan Nappi pääsi Juhan ja Matin kanssa metsälle. Teeriä olikin paljon liikenteessä, mutta ne olivat arkoja. Nappi yllätti ainakin minut: Kun Juha oli jäänyt passiin, Nappi oli lähtenyt Matin kanssa kiertämään lenkkiä! En olisi etukäteen uskonut, että Nappi lähtee vieraan matkaan, mutta ei se yhtään ollut ollut Juhan perään vaan mennyt Matin kanssa kuin olisivat aina olleet kimpassa. Nappi ei siis ole Mattia aiemmin tavannut. Lintuja ei tullut noudettavaksi asti, mutta hirven makuita Nappi oli tutkinut.

Käytiin perjantaina Minnan ja Leevin kanssa pellolla, meidän Santtukin oli mukana ja mulla koirana Erki. Tehtiin jälleen monimuisteja ja ohjauksia. Erki teki nyt pidemmällä matkalla versiota linjasta, jonka sivuille heitetään markkeeraukset. (kts. täältä aiempi treenikerta.)

Tänään kävin tekemässä Yrjänään Erkille haun. Ilmeisesti viimeaikaisista peltotreeneistä johtuen olin niin typerä, etten ottanut kahluusaappaita mukaan! En siis saanut tehtyä niin kosteaa ruutua kuin olisin halunnut, mutta korkeaan kaislikkoon sen kuitenkin sain. Erki meni haun ihan mukavasti, tosin se oli tasoltaan ehkä avon ja voin välistä. Käyn myöhemmin viikolla tekemässä uuden haun (kahluusaappaineen..) ja ohjauksia veteen.

Erkin velipoika Otto oli näytelmissä tänään Hyvinkäällä, SNJ:n päänäyttelyssä. Ottokin sai ERIn ja voitti luokkansa. :)


Uusi kotisivuvinkki: Sara alias Buckthorn's Coriander :)


Sitten huonompia uutisia: kaverin koiran kummallinen eilinen olotila selvisi tänään eläinlääkärissä, koira on saanut rotanmyrkkyä! Nyt on pojalla lääkitys päällä, täällä pidetään kovasti peukkuja ja toivotetaan tsemppiä Eurajoen suuntaan!! Meidän ensimmäinen (lapsuudenkodin) labbishan kuoli rotanmyrkkyyn, tosin sitä ei myrkytyksenä koskaan osattu eläinlääkärissä hoitaa, vaan asia varmistui vasta silloin, kun koira jouduttiin lopettamaan.