Olen hyvin kriittinen omien koirieni suhteen, olen aina ollut. Mutta, nykyisin osaan niitä kehuakin. Mielestäni Erki on upea vanhan näyttelylinjaisen toiminnallisen labradorin edustaja, vaikka se onkin liian jalkavaa tyyppiä nykyajan näyttelykehiin. Siitä huolimatta se on näytelmissä pärjännyt hienosti, osittain varmasti myös karismansa ja erinomaisten liikkeittensä ansioista. Ja Erkin tulokset itse puhuvat puolestaan toiminnallisuutta ajatellen... Working showdog.

Mutta meidän blondi eli Piret on kaunis. Se on kaikin puolin kooltaan sopiva ja Sillä on hyvä rakenne, joka takaa erinomaiset liikkeet. Hyvin rakentunut koira EI VOI liikkua huonosti tai se ei ole rakenteeltaan hyvä. Toki Piret on vielä kevyt, mutta se on vasta 14kk juniori, sen kuuluukin olla kevyt. Etenkin etupäässä on vielä kehittämisen varaa, mutta rintakehä leviää sitten iän myötä. Nyt kun meillä itsellämme on kultainennoutaja (joka on ns.turkkirotu), en voi ymmärtää, miksi niiden pitäisi näyttelykehässä olla tuhteja tai suorastaan lihavia? Tällaisella turkkirodulla kun tuo turkki tekee niin paljon. Ei se tarvitse sitä ylimääräistä silavaa siihen kylkiluitten päälle.. Anyway, meidän koirien ulkonäkö on se asia, joka ei ole millään tavalla meistä kiinni. Ainakaan niin kauan kunnes alkaisimme kasvattajiksi, eli kiitos rakenteesta ja ulkonäöstä kuuluu tietysti koiriemme kasvattajille, jotka ovat yhdistelmää miettineet ja sen aikaansaaneet. Ja näkisittepä vaan blondin täällä kotosalla, siitä on näyttelykehän lady kaukana...


Kauneutta tuli viikonloppuna mietittyä, kun Piret osallistui kasvattajansa toivomuksesta Raahen ryhmikseen.
Tuloksena JUN-ERI3 & SA, tuomarina oli Paavo Mattila ja Piretin handlasi edelleen Sari Pirttinen (kennel Kultapirtin), suuri kiitos jälleen Sarille meidän blondin parhaimpien puolien esittelystä!!

"Erinomainen nuori narttu. Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää, ilme ja kaula. Erinomainen runko ja raajat. Tyylikäs ylälinja. Hyvä karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös."

Kannattaa vilkaista myös meidän päivitettyjä linkkivinkkejä!!!
 


 

Piret toinen vasemmalta.