Erkin osalta oli tosiaan soittoaika torstaina eläinlääkärille ja tuo sydänjuttuihin perehtynyt eläinlääkäri oli myös sitä mieltä, että Erkin keuhkot ovat siistit! Nuo kolme vaalea palloa kuvissa ovat niin pieniä (halk. alle 3mm), että ne ovat todennäköisesti Erkin verisuonien haarautumiskohtia tai vaihtoehtoisesti ne voivat olla tällaisella keski-ikäisellä koiralla ns.kalkkeumiakin. Muttei siis mitään huolestuttavaa! Kontrolliaikaa mietittiin vielä uudestaan ja sovittiin,että suunnitellaan sitä kuuden viikon sijasta 8 viikon päähän. Ja näillä pakkasilla tuo lähellekään normaalitilaa pääseminen tulee ottamaan aikaa...
Tuohon edelliseen kirjoitukseen multa unohtui laittaa Erkin keuhkoäänistä, eli ne ei toki enää rohise, mutta raskaalta kuulosti eläinlääkärin kuunnellessa. Ja sen kyllä kuulee itsekin, jos korvan laittaa Erkin kylkeen ja kuuntelee. Ihan rauhalliseen tahtiin se kylläkin hengittää.

Tiistaina ja keskiviikkona ehdittiin Erkin kanssa vähän käydä kävelyllä, mutta sitten pakkaset taas kiristyivät -20 tuntumaan, mikä on Erkille aivan liikaa. Eilen kierrettiin pikku lenkki, kun illalla lauhtui -14. Erkihän on kävelyillä ollut ihan into piukassa ja onkin kotosalla ollut paljon iloisempi koira. Vanne siis puristi senkin päätä, kun piti niin monta viikkoa olla sisällä. Erkin oireet eivät ole palanneet, mutta kun tuon n.250metrin lenkin kiertää, se kotipihassa hetken aikaa muutaman kerran läähättää eli ei saa riittävästi happea. Läähättäminen menee kyllä nopeasti ohi. Näiden hirmupakkasten (jotka täällä meillä rannikon tuntumassa yhdistyvät usein vielä hyytävään tuuleen) vuoksi, kävin ostamassa Erkille Hurtan veden- ja tuulenpitävän fleecehaalarin. Erki ei ole koskaan ollut kylmänherkkä ja se ei todellakaan haalariaan rakasta (kuva alempana), mutta ajattelin sen olevan hyväksi nyt kun Erkin vastustuskyky on muutenkin heikko. Ja koira on todellakin lämmin haalarin sisällä.

Furminoin Erkiä viikolla ja yli kuukauden synuloxin syömisen jälkeen (vaaleanpunaisia pillereitä) sen hilsekin oli ensimmäisellä furminointikerralla vaaleanpunaista! On kyllä antibiootti tai ainakin sen väriaine käynyt koko koiran läpi...

Erkin pikkusisko Jawa (FI JVA Boompaw's Great Tit) on astutettu alkuviikosta ja sieltä toivottavasti tulee tarmokkaita ruskeita ja mustia pikkunoutajia! Yhdistelmä löytyy täältä.

Erki ja fleecehaalari, ilme kertoo kaiken....

 

Migo ja Erki päivälevolla 23.1.2010

 

Erki ekaa kertaa ulkoilemassa 19.1.2010