Hups, on taas blogipäivitykset jääneet vähemmälle kun ei muka ehdi kunnolla keskittyä kirjoittamiseen  ja minä en taas halua kirjoittaa, jos en ehdi keskittyä... Tulokset ja muut olen mahdollisimman nopeasti päivittänyt meidän oikeille sivuille: http://www.tominatassut.com/

Ruovedellä on käyty tässä välissä useampaan otteeseen, mökillä ensin treenaamassa ja sitten sorsastamassa. Viime sunnuntaina Erki kävi Härmän ryhmänäyttelyssä ollen VSP.

Tuomari Raija Tammelin.
"Maskuliininen, hyvät mittasuhteet. Oikein hyvä pää ja ilme. Erittäin hyvät ylä- ja alalinjat. Riittävän tilava runko. Hyvä luusto & takakulmaukset. Olkavarsi saisi olla pitempi ja viistompi. Liikkuu hyvin, tehokkaalla askeleella. Oikeanlaatuinen karva, hieman niukka pohjavilla. Ryhdikäs, reipas olemus."

kuva Virpi Vaistomaa


Treenattukin on, ainakin jonkin verran ja vihdoin itse taas älysin sen, että kannattaa aloittaa pohjalta eli suomeksi palata perusteisiin, niinpä peltotreenejä onkin suosittu viime aikoina. Erkillä tuo perusasioiden jatkuva treenaminen on erittäin tärkeää, sitä ei saa unohtaa, sillä sen kautta niitä tuloksia ihan oikeasti saadaan aikaan! Olen myös jättänyt hetkeksi tokon vähemmälle, ei oikeasti riitä aika tokoilla molempien kanssa, treenata niitä nomen voittajaluokkaan ja vielä keksiä ja toteuttaa haastavia mejätreenejä Nooralle. Varsinkin kun Juha yrittää mahdollisimman usein päästä myös metsälle nyt.

Tänään Erki pääsi pitkästä aikaa tekemään parityöskentelyä Sikke-kultaisen kanssa, ihan perusmuisti juttuja ja todella pitkää linjaa (ohjausta) Erkille. Parityötä tarvittaisiin treeneissä paljon enemmän lisää, mutta en minä oikein voin Nooraa ja Erkiä yhtä aikaakaan ohjata... No, tänään kuitenkin saatiin aikaiseksi hyvät treenit molempien koirien kannalta!!

Ensimmäiset koirat Erkin toisesta ja kolmannesta pentueesta on kuvattu: Vilijonkan Ahmatti AA & 00 (silmät jo aiemmin katsottu terveiksi) sekä Cannonpowder Sabina AB & 00 ja silmät terveet. Pendolinon Everdream sen sijaan sai viime viikonloppuna taipparit läpi, onnittelut kaikille hienoista tuloksista!! Ensi viikolla on luvassa pentutreffit Nurmijärvellä, mielenkiinnolla odotan millaisiksi ovat LuckyDiver's-pennut kasvaneet!